Newfoundland  Pitkään haaveilin tätä kyseistä rotua. Pienenä ihastuin jo rotuun ulkonäön perusteella, "ihana nallekarhu" tuollaisen vielä joskus hankin. Netin välityksellä pääsin tutustumaan Elisaan, jolla kyseinen rotu kotoaan löytyi. Sovimme tapaamisen ja pääsin katsomaan valtavaa nallekarhua nimeltään Nette. Huih..aivan mahtava otus... Otin rodusta selvää ja niinpä aloin etsimään pentua itselleni. Otin yhteyttä yhteen Kenneliin, jonne oli syntymässä pari pentuetta. Varasin sieltä narttupennun. Ensimmäinen pentue syntyi, yksi narttu ja loput uroksia. Juuri se ainut narttu oli jo varattu ennen minua, niinpä odotellaan toisen pentueen syntymistä.. Se päivä koitti ja kaikki olivat uroksia. Ei vielä onnannut minua. Ystäväni Elisa löysi kennelin nimeltä Charmifarmin, jonne oli syntynyt pentuja,otin asiasta ja pentueesta selvää, niimpä soitin sinne ja sain varattua itselleni yhden. Voi sitä ilon määrää!! "Fanni" eli Charmifarmin Flygirl oli syntynyt 8.8.2006 ja lähdin neitiä lentokoneella hakemaan syyskuussa. Pääsin vihdoin pentujen luo, voiiii miten suloisia!! Katselin aikani ja heti ensisilmäyksellä sieltä tuli tämä kaunis neito. Kasvattaja Kirsi tuumasi siihen, että juuri sitä pentua olimmekin ajatelleet sinulle. Päivän siellä oltua lähdimme matkaan kohti kotia! Lentokoneessa Fannia peloitti, mutta nopeasti rauhottui nukkumaan laukun pohjalle :) Tästä meidän yhteinen taival alkoi! Päivääkään en ole katunut!  ...Fanni 7 viikkoa... |